|
|
|||
|
14.10.2008 - 10:19
"Suuri kiitos kaikille, jotka ovat antaneet luvan käyttää kuviaan näillä sivuilla! Kuvien ja kirjoitusten lainaaminen ilman kuvaajien ja kirjoittajien lupaa on ehdottomasti kiellettyä." Näin lukee useamman harrastajan Internet-sivuilla. Ja vaikka tätä lausetta ei luekkaan kyseisillä sivuilla, materiaalin lainaaminen tai julkaiseminen muualla, ilman tekijän / kuvaajan lupaa on kiellettyä. Suomessa ja useimmissa maissa on laki tekijänoikeudesta, joka turvaa tekijän oikeudet. Suomalaisella Mudi-foorumilla on käyty kiivas keskustelu asiasta. Yksi foorumin jäsenistä on kopioinut tekijän sivulta rotua koskevan kirjoituksen / artikkelin. Tallentanut ja julkaissut sen omilla sivuillaan ja jakanut osoitetta kyseisellä foorumilla. Julkaisun kopioinut henkilö ei ymmärrä että kyseistä, teksteistä ja kuvista muodostettua julkaisua, koskee tekijänoikeudet. Teos, on se kuinka vaatimaton tahansa, on sen tekijän hallinnassa ja hän saa määritellä teoksensa käyttötavat. Kun lähetän kuvan Unkarinpaimenkoirat-lehteen, sen valiopalstalla julkaistavaksi, ei kuvaa saa käyttää ja julkaista ilman lupaani muussa yhteydessä. Sähköisessä muodossa jaettavassa julkaisussa on aivan sama asia. Julkaisussa ei tarvitse olla sen paremmin copyright- tekstiä tai mitään omistuskirjoitusta. Laki on yksiselitteinen, teoksen tekijällä on oikeudet teokseensa, mikäli ei ole osoitettavissa että hän on luovuttanut niitä jollekkin toiselle. Kaikilla on oikeus tehdä linkki omilta sivuiltaan julkaistuun materiaaliin. Mutta linkki on tehtävä siten, että siitä näkee teoksen olevan oma erillinen sivusto. Toisen materiaalia ei saa "upottaa" tekstikehykseen, omille sivuilleen. Kopioija ei halunnut tai ymmärtänyt, pyynnöstäni poistaa luvatta kopioimaansa materiaalia sivuiltaan. Tarvittiin rikosilmoitus tekijänoikeusloukkauksesta ja materiaali poistettiin poliisin toimesta, luvattomana. Tässä muutama linkki tekijänoikeuden suojasta:
|
Tervetuloa!
Szócsö on unkaria ja tarkoittaa äänitorvea. Toivon että tämä palsta toimii unkarilaisten paimenkoirarotujen kasvattajien ja harrastajien äänitorvena. Arkisto
|
||