|
|
||
|
05.08.2007 - 12:14
Helluntaiviikonloppuna järjestettiin Budapestissä kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä sekä maanantaina, helluntaipäivänä, joukko erikoisnäyttelyjä samassa paikassa. Oli oiva tilaisuus nähdä kolmen eri tuomarin arvostelevan osin samoja koiria. Keskityin seuraamaan lähinnä niitä rotuja, jotka esiintyivät samassa kehässä mudien kanssa. Näyttelypaikkana oli Kincsem park, Budapestin idänpuoleisella alueella. Paikkalla on yhdistetty ravi- ja laukkarata. Se on perustettu 1800-luvulla ja sen rakennuksia entisöidään parhaillaan. Puistossa on järjestetty koiranäyttelyjä ennenkin mm. 1970-luvulla. Se sopii tarkoitukseen erinomaisesti. Näytteilleasettajia varten oli pystytetty isoja katoksia, suojaamaan osanottajia kuumuudelta. Lämpötila huiteli päivittäin +40 asteen lukemissa. Katoksissa ei ollut liikaa tilaa, kun kaikki ahtautuivat niihin, mutta minkäälaisia suurempia koirien välisiä rähinöitä en huomioinut.
Kansainvälisten näyttelyiden loppukilpailut venyivät erittäin pitkiksi, koska niissä esitettiin ja kilpailtiin paljon useammissa ryhmissä kun meillä täällä Suomessa. Unkarin ryhmäkilpailut:
|
Tervetuloa!
Szócsö on unkaria ja tarkoittaa äänitorvea. Toivon että tämä palsta toimii unkarilaisten paimenkoirarotujen kasvattajien ja harrastajien äänitorvena. |
|