Menneisyydessä unkarilaisten suurin elinkeino oli karjankasvatus. Unkarilaiset kävivät karjakauppaa ympäröivien maiden kanssa, veivät teuraseläimiä ja hankkivat uusia jalostuseläimiä.  Isojen karjalaumojen käsittelyssä auttoivat karjaa ajavat koirat. Karjan ja niiden hoitajien turvallisuudesta vastasivat suuret vartiokoirat ja niin kauan kun Unkarissa on karjankasvatusta harjoitettu on siellä myös kasvatettu koiria paimennusta ja vartiointia varten.

Karjaa ajavien koirien - pulin - alkuperäinen koko oli "saappaanvarrenkorkuinen".  Koko oli makuasia, tärkeintä oli että koira sopi työhönsä. Ne olivat jostain alle 40 cm korkeasta, johonkin 50cm korkuisiin ehkä joskus suurempiakin. Mutta useimmiten lähempänä neljääkymmentä senttiä. Pieni koira vaati vähemmän ravintoa ja kesti paremmin rasitusta. Isot koirat olivat erikseen, niitä käytettiin vartiointiin ja suojeluun.

Ihmisten ylpeydenaihe oli hyvinvoivat eläimet. Karvan tuli kiiltää niin naudan, kun hevosenkin kyljissä. Samoin kiiltäväkarvainen koira oli komea sen aikaisen katsojan silmissä.

Näissä oloissa luonto karsi jo kaikki heikot yksilöt ja ihminen joutui miettimään jokaisen elätettävän eläimen elossa olemisen oikeutuksen. Eloon jätettiin mieluiten se, joilla oli halutut ominaisuudet

Koiran tuli selkeästi erottua villieläimistä, joten pentueesta valittiin mahdollisimman yksivärinen otettavaksi käyttöön.  Yleensäkin vain yksi tai kaksi pentua jätettiin eloon, jotta emä ei rasittuisi imetyksestä. Sitähän tarvittiin työhön. Ylimääräisiä koiria ei pidetty hengissä.

Niin suurien valkoisten, kun pienten karjaa ajavien koirien, yksi tärkeä ja haluttu ominaisuus oli mahdollisimman tummapigmenttinen iho. 

Tunnettu asia oli että tumma, pigmenttirikas iho oli vastustuskykyisempi ja parani nopeammin kun vaaleapigmenttinen. Siihen aikaan ei ollut lääkkeitä eikä hoitomahdollisuuksia, joten toimittiin luontaisia ominaisuuksia ja perimätietoa kunnioittaen.

Kun 1900-luvun alussa kirjoitettiin unkarilaisten paimenkoirarotujen rotumääritelmät niin jokaisen viiden rodun rotumääritelmässä luki: musta pigmetti, täydellinen purenta, tummat silmät. Kestävät, vahvat tassut, joiden päkiöitten ja kynsien tuli olla mustat.

Vaurioiden välttämiseksi paimenten pieniltä koirilta, joskus myös suuriltakin, typistettiin häntä, ja suurilta vartiokoirilta myös korvat. Tähän perinteeseen perustuen mudin häntä on viime aikoihin saakka ollut typistetty. Nykyisin syntyy myös haluttuja, töpöhäntäisiä, koiria.

Mudin alkuperä on sama kun pulin ja puminkin. Ne ovat erotettu eri roduiksi 1900-luvun alussa. Mudille on avattu oma rekisteri 1963 ja vahvistettu oma rotumääritelmä 1966. Sitä ennen mudeja on rekisteröity pulina ja pumina. Ensimmäiset virallisesti mudiksi rekisteröidyt koirat ovat olleet pumirekisterissä ja siirretty sitten mudi-rekisteriin. Tämän johdosta pentueisiin on syntynyt sekä pumin että mudin näköisiä pentuja. Tosin mudi on ollut geeneiltään vahvempi. Eli pumi pentueista on siirretty koiria mudiksi, mutta en tiedä yhtään mudi-pentuetta, josta olisi siirretty pentu pumi-rekisteriin.

Alkuperästä johtuen mudin värit ovat olleet samat kun pulilla ja pumilla. Musta ja sen eri sävyt; ruskeanmusta, harmaanmusta, kiiltävänmusta ym., maskillinen fako, jota voisi suomeksi kutsua hallava, eli vaalea pohjakarva ja musta peitinkarva, musta maski ja pigmentti, black and tan, eli merkkivärinen, karhunruskea ja vaalentavan geenin aikaansaamat keltainen ja sininen, sekä mahdollisesti kovasti haluttu valkoinen mustalla pigmentillä. Koirilla esiintyi jonkun verran valkoisia merkkejä, mutta ne eivät olleet toivottuja.  Albiinotekijä on ollut mahdollisesti mukana geeneissä.

Ruskea, keltainen tai sininen väri ei ollut haluttu ominaisuus alkuperäisessä kannassa. Kaksi viimemainittua väriä syntyy haalistavan perintötekijän vaikutuksesta ja tämän väriset koirat eivät voi olla pigmentiltään mustia.

Ensimmäisessä rotumääritelmässä määriteltiin mudin halutuiksi väreiksi musta, valkoinen ja musta-valko-kirjava. 

Tottakai oli ja syntyi muunvärisiä mudeja. Jotkut jättivät sellaisiakin henkiin ja ne toimivat käyttökoirina. Tällainen hyvä käyttökoira saattoi lunastaa itselleen jopa oikeuden jättää jälkeläisiä. Yleensä se yhdistettiin mustan koiran kanssa ja pentueesta valittiin sukua jatkamaan se mustana synytynyt. Näin siirryttiin taas takaisin mustiin koiriin.

Unkarilaiselta, vanhalta mudi kasvattajalta, kysyttiin miksi hän ei kasvata värillisiä koiria oli vastaus yksiselitteinen, värillinen mudi on geneettisesti heikompi. Häntä ei kiinnosta koiran väri, vaan terveen, käyttökelpoisen työkoiran jalostaminen. Musta väri on dominoiva, se peittää alleen muut värit. Eli vaikka koirakantaan otetaan mukaan muun värisiä koiria niiden jonkun hyvän ominaisuuden vuoksi, on helppoa valita pentueesta se vahvin musta pentu, uudeksi työkoiranaluksi.

1980-luvulla, kun Suomessa aloitettiin rotujen kasvatusta, vanhat unkarilaiset kasvattajat antoivat ohjeen, mikäli jostain syystä pentueeseen syntyy sininen pentu, se on parasta karsia.  Heidän mielestään se ei ollut rodunomainen, oli kysymyksessä puli, pumi tai mudi.

Missään nimessä sinistä ei tulisi käyttää jalostuksessa, koska väriin liittyy karvatupen kehityshäiriö. Vaikka sinisenä syntyneitä koiria ei käytetty jalostuksessa, ilmeni osassa niiden sukulaisiakin läikittäistä karvattomuutta ainakin Suomen pumikannassa. (lisätietoa sinisen koiran syndromasta)

Unkarissa, samoin kun nyt Suomessa, ihailtiin hopeanväristä turkkia ja yritettiin  hopeanvärisen (sinisen ) koirien kasvatusta. Lopputuloksena oli "kopas" mudi. (kopas = karvaton)

Kuvia näistä koirista on vanhoissa A Kutya-lehdissä ja  mm. kirjassa: Mészáros, Länger, Szabó; Puli, pumi, mudi. ISBN 963-7314-32-6; sivulla 156. 

Cifra-sana ei tarkoita blue-merle väriä vaan, kirjavaa, koristeltua.  Vasta viime aikoina on sana cifra yhdistetty blue-merle väriin.  Koska musta pigmentti oli tärkeä ominaisuus ei blue-merle tekijän haalistava vaikutus ym. tunnetut ominaisuudet olleet haluttuja. En ole missään nähnyt kuvaa tai piirrosta vuosisadan vaihteen unkarilaisista koirista, jossa koira olisi ollut merle, sen sijaan muuten kirjavien koirien kuvia löytyy.  Vasta  vuonna 1995 tietty kasvattaja, rekisteröi ensimmäisen blue-merle mudin ja toi julkisuuteen väitteen blue-merlen olevan cifra.

Toinen asia, joka kiistää merle tekijän olleen mudin alkuperäisessä kannassa. Mudia on kasvatettu pulin ja myöhemmin pumin muunnoksena. Kummassakaan rodussa ei tunneta merle tekijää. Mikäli mudilla olisi ollut merle väri, väristä pitäisi olla tieto, kun kirjoitetaan pulin ja pumin historiaa. Mitään siihen viittaavaakaan tietoa ei e.m. rotujen historiassa mainita.

Blue-merle värin aikaansaamiseksi, jomman kumman vanhemmista pitää aina olla väriltään merle.  Kun ennen vuotta 1995 ei kukaan kertonut tai näyttänyt merle-mudia, ja yhtäkkiä rotuun otetaan shetlanninlammaskoiran näköinen koira, jonka kumpaakaan vanhempaa ei tunneta, mutta syntymäaika tiedetään, voi jokainen omalla ajatuskyvyllä varustettu ihminen miettiä, mistä se on kotoisin? Tiedämme myös merleväriin liittyvät letaaligeenit, näkö- ja kuulo-ongelmat ym. tekijät. Käsitykseni mukaan vanhassa kannassa on ollut kirjavia koiria ja jopa joku karjakaupassa mukana tullut merle-tekijän omaava koira, mutta kirjavat katosivat koska haluttiin yksivärisiä koiria.  Uusi cifra mudi on luotu 1990-luvulla sekoittamalla merle tekijän omaavia rotuja mudikantaan.

 

Miksi mudista halutaan erikoisen värinen ja kooltaan alkuperäistä tavoitetta huomattavasti pienempi?

Unkarin naapurimaassa Kroatiassa on kroatiapaimenkoira, hrvatski ovcar, horvát juhászkutya. Sen alkuperä on sama kun mudilla. Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkari hajosi, jäi Kroatiaan suuri unkarilaisvähemmistö ja heidän koiransa, joita he itse kutsuivat sanalla pulin; (vert; unkarilaisten puli).  Ajan myötä näistä koirista muodostettiin oma rotunsa. Kroatianpaimenkoiran rotumääritelmänmukainen väri on aina musta. (Kroatianpaimenkoirassa ei tunnisteta merle-tekijää)

Mustaa mudia ja kroatianpaimenkoiraa ei edes asiantuntija pysty selkeästi erottamaan. Vuonna 1966 hyväksytyn rotumääritelmän mukainen mudi sopi myös kroatianpaimenkoiran rotumääritelmään ja päinvastoin.

Koska kansallistunne ja -ylpeys on vahva tekijä, haluttiin mudin erottuvan selkeästi naapurimaan koirasta. Siispä laitetaan tavoitteeksi toiset värit, selkeä kokoero ja aloitettiin "uuden" mudin kasvatus.

Mudin uudistettu rotumääritelmä on tullut voimaan 13.9.2000.  Rotuun hyväksyttiin värimuunnokset ja mudin säkäkorkeus määriteltiin selkeästi kroatianpaimenkoiraa pienemmäksi. Rotuun otettiin ja otetaan edelleen aktiivisesti näitä "uuden" määritelmän mukaisia tuntemattomasti polveutuvia koiria, jotta saadaan "uutta verta" ja uuden kannan koiria pystytään kasvattamaan.

Mudin ominaisuuksista ja "uudesta" rotumääritelmästä käytiin tiukka keskustelu 17.9.2004 Szentendressä, MEOE Magyar Mudi Klubin järjestämässä kansainvälisessä kongressissa. Läsnäolijat jakautuivat kahteen eri leiriin. Vanhan rotumääritelmän kannatus oli suuri ja  näkökanta oli: miksi mudi halutaan muuttaa ja pilata, eikö olisi parempi luoda uusi rotu, "hajtokutya" unkarilainen karjakoira, jonka määritelmään mahtuvat kaikki nämä eri muunnokset (liitteenä esitelmälyhenteet k.o. tilaisuudesta; pdf-muodossa)

Kaikki kasvattajat eivät ole hyväksyneet uutta rotumääritelmää ja edelleenkin, varsinkin Itä-Unkarissa, kasvatetaan vanhaa mustaa mudikantaa.

Vanhan kannan valttina on ainutlaatuinen kiiltävä, karvaltaan kova, musta turkki. Joka puhdistuu melkein itsestään ja näyttää hoitamattomanakin upealta.

Näiden "uusien" keltaisten, sinisten, ruskeiden ja merle-väristen turkissa ei näy kiilto ja harvoin ne edes kihartuvat. Enemmikin ne ovat kiillottomia, tumppusia tai karvattomia kylärakkien näköisiä koiria.

Toinen alkuperäisen työkoiran ja nykyisen harrastuskoiran välinen ero on luonne.  Alkuperäinen työkoira osasi säästää itseään ja liikkui vaan tarpeen vaatiessa. Sen tuli kestää työssään ainakin kymmenen vuotta.  Nykyiset harrastajat ihailevat ja haluavat että koirassa on "virtaa", joten uuden aallon "durasellit" polttavat patterinsa loppuun muutamassa vuodessa. Jalostustavoitteena on nopea, terävä, agility ja PK-kilpailukäyttöön sopiva viettivoimainen koira (minimali).

Aito työkoira kertoi paimenelle jo kaukaisuudessa jymisevän ukkosen, ennen kun ihmiskorva sitä erotti, samoin lähestyvän ratsun kavioiden äänen. Koiran tuli reagoida kaikiin epätavallisiin ääniin ja kertoa niistä isännälleen ja/tai isoille vartiokoirille. Mudihan tunnettiin myös "hälytyskoirana", joka hälytti isommat kaverit paikalle. Sen kuului suhtautua lähestyviin vieraisiin epäluuloisesti. Nyt ympäristöön reagointi luetaan ongelmakoiran käytökseksi tai arkuudeksi ja epäluuloisuus viaksi.

Useimmiten  paimenen koira ja isäntä olivat pari joka ymmärsi toisiaan melkein ajatuksesta, olivathan he yhdessä pääosan ajastaan, vuosikausia. Luottamus heidän välillään oli täydellinen. Nykyisinkin mudi on hyvin omistaja/ohjaaja sidonnainen koira, jonka toiminnassa näkyy selkeästi, millainen luottamus sillä on omistajaansa.

Itse arvostan elämistä vanhanajan paimenkoiran kanssa symbioosissa, koirani ovat ja pysyvät mustina, ovat sitten mudeja tai horvát juhászkutya.