Sininen väri on ollut hyväksytty joitain vuosia, ja sen myötä sinisten koirien lukumäärä on noussut nopeasti. Joillain sinisillä mudiyksilöillä sekä Suomessa että muualla on esiintynyt jonkin verran karvattomia korvia, ja tiedän yhden yksilön ulkomailta, jolla karva on kasvattajan kuvauksen mukaan selkeästi heikompaa myös muualla (päässä, raajoissa). Siniseen on muissakin roduissa liitetty karvaongelmia, vaikka ongelman periytyminen sekä se, miksi sitä esiintyy vain sinisillä ei ole selvinnyt. Lainaus Jonna Laitisen kirjoituksesta

Unkarissa on aikanaan kaikkien pienten rotujemme kohdalla ollut rotumääritelmissä selkeä linjaus koirien väreistä:koiran tulee olla yksivärinen ja pigmentin tulee olla musta.  Näin ollen niitä yksilöitä, joilla ei ollut mustaa pigmenttiä ei hyväksytty rekisteriin, eikä myöskään käytetty jalostukseen.  Harmaana, ruskeana ja keltaisena syntyneet yksilöt "raakattiin" tällä perusteella pois rodun piiristä.

Miksi haluttiin vain mustapigmenttisiä koiria?  Ennen eläinlääkärien ja antibiottien aikakautta, koiran tuli selvitä luonnollisen vastustuskyvyn avulla sairauksista.  Tumma ja hyväpigmenttinen iho parani helpommin, oli vastustuskykyisempi eikä siihen tullut niin helposti erilaisia ihotulehduksia. Käyttökoiralle tuo ominaisuus oli tärkeä.

Nykyihmisiä kiehtoo kaikki harvinainen, kun kyseiset vaalennusgeenin aikaansaamat värit olivat koirakannassa harvinaisia, niistä innostuttiin ja niiden hyväksymistä alkoivat ajaa harvinaisuuksien metsästäjät.  Värit hyväksyttiin mudin rotumääritelmään.

Nyt vain on huomattu että mitä enemmän jalostukseen käytetään näitä diluutio- eli vaalennusgeenin omaavia yksilöitä, ja geeni kertaantuu sukupolvien myötä, sen enemmän saadaan aikaan, karva-, iho-onglmaisia, ja vastustuskyvyltään heikentyneitä koiria.  Näiden geenien yhteyteen on liitetty tutkimuksissa myös mm. karvatupen kehityshäiriö, kilpirauhasen vajaatoiminta sekä muita autoimmuunisairauksiin liittyviä geenimuutoksia. Asiasta oli keskustelua SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan järjestämässä jalostusneuvojien jatkokurssilla Aulangolla 5-6.4.2008, jossa Kirsti Sainio kertoi tutkimuksista.

Nyt sitten aloitetaan Jonnan Laitisen esittämänä tutkimus, miten voidaan jalostaa ongelmasta kärsivien yksilöiden avulla uutta värillistä mudipopulaatiota.

Mielestäni tämä on täydellistä hölmöläisten hommaa, mutta joillain on aikaa, rahaa ja intoa käyttää niitä kyseisen geenimutaation tutkimiseen.  Voihan päätään seinään hakata muutenkin.

Mielestäni parempi idea olisi estää lisävahinko ja pyrkiä mudinjalostuksessa välttämään käyttämästä kyseisiä ongelmia kantavia yksilöitä. Opetella lukemaan sukutauluja ja raakkaamaan jalostuksen ulkopuolelle vaalennusgeenien kantajat.

Jokaisella on vapaus tehdä kuten haluaa, tuskin PEVISAkaan auttaa tähän asiaan.